Siirry suoraan sisältöön

Tarvitsemme heti 3 uutta myyjää Helsingin alueelle - kiinnostuitko?

Bussimainonta on tehokkainta ulkomainontaa

Koronapandemia saattaa rajoittaa hetkellisesti sitä, kenen kanssa ulkona voi liikkua, mutta kaikki merkit viittavat ihmisten tulevan liikkumaan ulkona entistäkin aktiivisemmin – turvallisuuden huomioiden, tottakai.

Kantarin toteuttaman tutkimuksen mukaan suomalaiset käyvät säännöllisesti ruokakaupoissa ja liikkuvat ahkerasti autoillaan tieliikenteessä korona-aikanakin. Kaupunkiliikenteessä jalankulun lisäksi polkupyörä kulkupelinä on kasvattanut suosiotaan. 

Mikä mainosmuoto pystyy tavoittamaan nämä ihmiset kun he ovat liikenteessä, useaan kertaan päivän mittaan, liikkumismuodosta riippumatta? 

Arvasit oikein – bussimainonta!

Moni mieltää bussimainonnan tapahtuvan bussien sisällä, mutta suurin kontaktimäärä tavoitetaan bussien ulkopinnoilla.

Kun monta sataa kokoteipattua bussia liikkuu lähes ympäri vuorokauden joka puolella kaupunkia, kampanjan näkyvyys on huikea! 

Esimerkiksi Helsingin keskustan Elielinaukiolla mainostaja voi dominoida ulkomainostilaa bussien ulkopintojen mainoksilla. Alueella on hyvin rajoitetusti muuta ulkomainospintaa, ja päätepysäkillä pitemmäksi aikaa pysähtyvienbussien mainosviestit tavoittavat päivittäin jopa 125 000 ohikulkijaa Elielinaukiolla, ja tämän lisäksi vielä monta kertaa enemmän ihmisiä reittiensä varrella!

Kantar tutki, miten suomalaiset aikovat liikkua vuonna 2021

Kantar toteutti syyskuussa 2020 Outdoor Finlandin toimeksiantona verkkokyselyn, jossa selvitettiin suomalaisten liikkumista ja sitä, miten liikkuminen tulee mahdollisesti muuttumaan tulevan vuoden aikana. Kyselyyn osallistui reilu 1 000 yli 15-vuotiasta suomalaista vastaajaa. Vastaajia pyydettiin huomioimaan kaikki liikkuminen niin vapaa-ajalla, lomamatkalla kuin työelämässä.

Kyselyn perusteella vuoden 2021 suosituimpia liikkumistapoja ovat liikkuminen jalan, autolla ja polkupyörällä.

Kysyttäessä vastaajilta tämänhetkistä liikkumista viikkotasolla (vähintään kerran viikossa):
89 % vastaajista kertoi liikkuvansa jalan, 79 % kertoi liikkuvansa autoilla, 41 % kertoi pyöräilevänsä. Lähitulevaisuuden suunnitelmia tiedusteltaessa nousivat samat kulkuneuvot kärkikolmikkoon.

Miltä lähitulevaisuus näyttää liikkumisen osalta?

 Valtaosa kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että heidän liikkumisensa ei muutu seuraavan vuoden sisällä lainkaan.
• 12 % suomalaisista aikoo liikkua vuoden sisällä aiempaa enemmän pääkaupunkiseudulla ja keskusta-alueilla yli 50 000 asukkaan kaupungeissa
• 11 % vastaajista aikoo käyttää joukkoliikennettä enemmän lähitulevaisuudessa
• 10 % suunnittelee liikkuvansa Suomen moottori-, kanta- tai valtatiellä edellisvuotta enemmän
• 8 % aikoo käydä viime vuotta enemmän kauppakeskuksissa

Ulkomainosliiton puheenjohtaja Klaus Kuhanen kommentoi tutkimusta ja siihen liittyvää erillistutkimusta: ”Kantarin syyskuussa 2020 tekemän erillistutkimuksen mukaan ihmiset aikovat lisätä liikkumistaan entisestään – huolimatta korona-epidemian jatkumisesta. Tämä tulos kertoo ulkomainonnan kyvystä tavoittaa suomalaiset laajemmin kuin moni muu mediamuoto, koronastakin huolimatta”.

Kantarin Insight Director Pami Bergman: ”tutkimuksen mukaan suomalaiset liikkuvat edelleen aktiivisesti useissa eri paikoissa ja useilla eri kulkuvälineillä.”

Bussit liikkuvat joka puolella, ja vaikka niiden sisällä olisi väliaikaisesti vähemmän matkustajia, voi tämä rajoitus itse asiassa tihentää vuorovälejä. Tämä taas kasvattaisi bussien ulkopintojen tavoittavuutta entisestään, vahvistaen sen asemaa tehokkaimpana ulkomainonnan muotona!